Heikki, vähän erilainen ekonomisti
Olen 48-vuotias liberaali ekonomisti ja kolmen lapsen isä. Asun puoliksi Kalasatamassa, puoliksi Vallilassa. Helsinki on ollut kotikaupunkini kohta 30 vuotta. Ihmiskunnan tärkein tavoite on köyhyyden poistaminen maailmasta.

Miten päädyin tähän?
Kirjavan urani aikana olen ehtinyt tehdä kaikenlaista talouteen ja politiikkaan liittyvää.
Väitöskirjani käsitteli aikoinaan taloustieteen matemaattisia menetelmiä. Onnistuin siinä funktionaaliyhtälöiden teorian ja topologisen algebran avulla osoittamaan, että yhteenlasku on lähes välttämätöntä virallisten tilastojen laadinnassa.
Väitöksen jälkeen olin jonkin aikaa virkamiehenä ja sitten tutkijana eri yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa. Erityisen paljon näkemyksiäni syvensi aika julkis- ja kuntatalouden tutkijana Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa Vattissa.
Todellinen intohimoni löytyi kuitenkin, kun aloin kirjoittaa taloudesta kohta kymmenen vuotta sitten. Kirjoittamisen kautta löytyi myös uusi ura.
Neljänkympin kriisin ajamana halusin tehdä muuta kuin tutkia, ja siirryin kokopäivätoimiseksi vapauden ja markkinatalouden edistäjäksi ajatuspaja Liberaan. Paikka oli luonteva, olin ollut liberalismin ja markkinatalouden ystävä jo vuosia.
Uskon vahvasti siihen, että ihmiset ovat parhaita oman elämänsä asiantuntijoita.
Liberassa sain kipinän yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Pienuudestamme huolimatta iskimme siellä kovaa vapauden puolesta. Kun Veikkauksen ja apteekkarien monopolit kohta kaatuvat, otan salaa pienen palan kunniaa itselleni.
Liberan jälkeen siirryin startup-yrittäjäksi ja journalistiksi politiikan erikoismediaan MustReadiin.
Siinä hommassa opin yhtä ja toista yritystoiminnan arjesta.
Nykyisin olen pääekonomistina muutostoimisto Ellun Kanoilla. Tuntuu mahtavalta taas oppia ja keksiä itsensä uudestaan.
Kaikessa mitä olen viime vuosina tehnyt on ollut mukana kirjoittaminen. Olen työn lisäksi kirjoittanut pari kirjaa. Kirjoitan myös paljon minulle rakkaaseen Twitteriin. Se on hyvä alusta niin nopealle yhteiskunnallisille analyyseilleni kuin vitseilleni ja runoilleni.
Politiikkaan siirtyminen tuntuu tämän kaiken jälkeen yllättävän luontevalta. Toki tarkkailijasta osallistujaksi siirtymisessä tulee varmaan olemaan omat vaikeutensa. Mietin välillä, miten kärkkäästi olen itse tässä vuosien varrella kommentoinut poliitikkoparkoja. Nyt pääsen kokemaan millaista on olla vastaanottavassa päässä.
Harrastan liikuntaa, historiaa ja matematiikkaa. Ainakin nämä ovat viralliset politiikoharrastukseni.
Mainitsen vielä sen tärkeän seikan, että omistan useita kiinteävälityksisiä polkupyöriä, joista yksi on jopa toimintakuntoinen.
Loppuun vielä ylevä ajatus siitä, mikä minua motivoi. Ihmiskunnan tärkein tavoite on köyhyyden poistaminen maailmasta. Uskon, että markkinatalous ja liberaali demokratia tarjoavat siihen ainoan todellisen mahdollisuuden.