Olin keskustelemassa perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokkaan, historioitsija Teemu Keskisarjan kanssa Leevi Leivon ja Rami Kurimon arvostelumenestystäkin saaneessa Puheenaihe-podcastissa.

Keskisarja on esiintynyt mediassa viihdyttävänä, vastavirtaan uivana intellektuellina. Sellaisia ei Suomessa tosiaan ole liikaa. Hänen kanssaan keskustelu oli monella tavalla avartavaa.

Keskisarja ei kuitenkaan tunnu ymmärtävän tai edes haluavan ymmärtää, miten toisenlaisia suomalainen yhteiskunta, väestö ja talous ovat nyt kuin vaikka viime vuosisadan alussa. Hän ei ole kiinnostunut viimeisestä sadasta vuodesta ja siitä, mistä Suomessa koettu hyvinvoinnin kasvu johtuu.

Myöskään hyvinvoinnin kasvun jatkuminen ei ole hänen merkittävin huolensa. Päinvastoin, hän tuntuu haikailevan paluuta köyhempään, yksinkertaisempaan menneisyyteen, josta hän puhuu koko ajan nostalgisesti. Keskisarjalla ei siksi ole mitään ratkaisuja Suomen ongelmiin, jos ne edes ovat hänestä ongelmia.

Olen valinnut tähän yhden esimerkin valottamaan Keskisarjan vaikeaa suhdetta nykyaikaan. Pitkästä, yli tunnin mittaisesta keskustelusta olisi ollut helppo poimia muitakin. Minulta voi esimerkiksi tilata väkevän saarnan ruoan tuotantoketjusta, jota Keskisarja ei ollenkaan ymmärrä!

Hoidetaan vanhukset kotona

Esimerkkini koskee väestön vanhenemista. On mahtavaa, että elämme nykyisin niin pitkään. Pitkään eläminen yhdistettynä alhaiseen syntyvyyteen aiheuttaa kuitenkin myös ongelman, kuten lukija hyvin tietää. Samaan aikaan, kun kasvava vanhusväestö lisää hoiva- ja muita tarpeita, niitä tyydyttämään tarvittava työikäinen väki vähenee.

Keskisarjan mielestä ongelma voidaan ratkaista sillä, että ihmiset hoitavat tästedes vanhukset kotona. Itse asiassa hänestä kotihoitoon siirtyminen on väistämätöntä. Hänen mukaansa ikääntyneiden hoivakriisi pahenee, kunnes se on ainoa mahdollisuus.

Keskisarja ei pidä tätä edes kovin pahana juttuna. Vanhuksethan hoidettiin kotona ennenkin. “Tämmöisessä elämänjärjestyksessä voi tulla toimeen, se ei tarkoita mitään humanitaarista katastrofia. Yhteiskunnan pienentyminen tarjoaa tilaa ihmiskunnan isoille hyveille.”

Keskisarja on puhunut samoin aiemminkin iltapäivälehden kolumnissaan, joten kysymyksessä ei ole vain podcastissa tehty pikainen heitto.

Miksi Keskisarjan yhtälö ei toimi?

On jokseenkin ällistyttävää, että joudun selittämään, miksei Keskisarjan tarjoama ratkaisu ole mahdollinen. Mutta menköön.

Ennen vanhukset hoidettiin tosiaan kotona. Silloin vanhuus oli kuitenkin lyhyt ja nuoria oli verraten paljon vanhusväestöön verrattuna. Ihmiset asuivat maaseudulla. Näistä syistä kukaan ei joutunut yksin hoitamaan kaupunkikaksiossa kahta vanhusta vuosikymmenten ajan.

Vilkaisu väestöpyramideihin sata vuotta sitten ja nyt kertoo kaiken tarvittavan. Tuntuukin vähän tyhmältä kertoa historioitsijalle tällaisia asioita, jotka hän takuulla hyvin tietää.

Hoidon taso on myös nykyisin erilainen. Ennen vanhuus oli aika kammottavaa – vaikka ei se helppoa tietenkään ole nytkään. Itse ainakin haluan, että saan omiin vanhuuden vaivoihini ammattilaisten antamaa hoitoa.

Tätä lukevat naiset varmaan myöskin miettivät, että kenelle se vastuu vanhusten kotihoidosta oikein perheissä lankeaisi? 

Työmarkkinat ovat nekin muuttuneet menneistä ajoista. Kokopäivätöissä olevat ihmiset (lue: naiset) eivät voi hoivata vanhuksia, koska se olisi toinen kokopäivätyö.

Voimavaroja kuluisi enemmän, ei vähemmän

Juuri siksi kotihoito olisi myös huono ajatus ihan kylmästä ekonomistin resurssinäkökulmasta. Ongelma on, että lisääntynyt hoivatarve vie niin suuren osan taloudellisista voimavaroista.

Ammattilaisvoimin järjestetty hoito, jossa hyödynnetään skaalaetuja vie kuitenkin paljon vähemmän resursseja kuin kodeissa järjestetty hoito.

Koko hyvinvointimme perustuu erikoistumiseen ja työnjakoon. Siis sihen, että hoivatyötä tekevät siihen erikoistuneet ammattilaiset samaan aikaan kun me muiden alojen ammattilaiset teemme niitä asioita, joita me osaamme parhaiten.

Jos siis vanhukset hoidettaisiin pääasiassa kotona, työnjaon edut ja skaalaedut menetettäisiin ja hoivaan kuluisi entistä enemmän taloudellisia resursseja. Toisin sanoen, ongelma jota yritettäisiin ratkaista itse asiassa vain pahenisi.

Perussuomalaisten tyhjät taskut

Keskisarjan ratkaisu ei siis ole mikään ratkaisu. Se on vain laiska nostalginen fantasia.

Ainoa tapa, jolla vanhukset saadaan kunnialla hoidettua, on se että Suomeen tulee riittävästi työikäisiä ihmisiä tekemään hommia – vanhushoivaa ja kaikkea muuta. Toisin sanoen ainoa tapa ratkaista väestön vanheneminen on muuttaa väestön ikärakennetta toisenlaiseksi maahanmuuton avulla.

Keskisarja on ehdokkaana monin tavoin omintakeinen, mutta minusta hänen ajattelunsa puutteet heijastavat kuitenkin varsin hyvin koko perussuomalaisen puolueen ongelmaa. Puolueen entisen puheenjohtajan ja pääideologin Jussi Halla-ahon talousajatukset ovat aika lailla samanlaisia.

Maahanmuuton pelko hallitsee puoluetta niin, että mikä tahansa köyhtyminen ja taantuminen takaisin nauriiden valtakaudelle kelpaa, kunhan tänne ei vain tule lisää ihmisiä.

Keskisarjalla sen paremmin kuin hänen puolueellaansakaan ei ole tarjota kuin haaleaa kaipuuta kuvitteelliseen menneisyyteen.

Minä ainakin katson mieluummin tulevaisuuteen.